Ihanaa, että löysit sivuilleni

Minun tarinani

Olen Jenni Kinnari, hääsuunnittelija ja kukkataiteilija. Olen aina ollut perheen ja ystäväporukan juhlavastaava, mikä johti juhlablogin perustamiseen ja inspiraation jakamiseen muille. Matka juhlavastaavasta hääalan ammattilaiseksi sai alkunsa vuonna 2014, jolloin sain kunnian toteuttaa häät Suomenlinnan Tenalji von Fersen -tilassa. Nämä ystävän kautta tulleet ensimmäiset asiakasparin häät veivät täysin jalat altani. Ensimmäistä kertaa sain jakaa häiden suunnittelua lähes vuoden ajan ihanan parin kanssa ja olla mukana luomassa heidän täydellistä päiväänsä.

Hääpäivän koittaessa tunsin jännitystä, kun kaunis morsian käveli isänsä käsivarressa kohti elämänsä rakkautta. Herkistyin ilosta ja liikutuksesta. Sain olla mukana todistamassa kauniin vihkiseremonian, sekä ihanan juhlapäivän, jossa somistuksen toteutuksen lisäksi varmistelin aikataulun ja muun toiminnan kulkua. Kun illalla hyvästelin silminnähden rakastuneen hääparin ja lopuksi pakkasin auton ystäväni avustuksella kohti lauttaa, tunsin pakahtuvani onnesta. Koin, että tuo päivä oli yksi suurimmista lahjoista, mitä olen saanut kokea. Tämä hääparin kanssa jaettu kokemus antoi merkityksen tekemiselleni ja sanoitti suurimman haaveeni. Haluan tehdä tätä AINA. Näin alkoi tieni häämaailmaan. Viimeisen kuuden vuoden aikana olen saanut jakaa erilaisia, hääparinsa näköisiä hääpolkuja. Jokaisesta olen ollut niin kiitollinen.

Vuonna 2017 sain onnen olla itse morsian ja nyt olen onnellisesti naimisissa oleva häähullu. Tänä päivänä minulla on ilo toteuttaa häitä yhtä suurella sydämellä kuin alussa, vahvalla ammattitaidolla, hyvällä yhteistyökumppani verkostolla ja syvällisellä hääprosessin tuntemuksella. Vahvuuteni on artesaanius ja haluan kädenjäljen näkyvän niin, että jokainen yksityiskohta on juuri teille luotua ja viimeisteltyä. Myös yhteistyökumppanini ovat käsityön ammattilaisia ja jakavat kanssani samat arvot ja intohimon tekemiselle. Minulle on tärkeää luoda juuri teidän häähaaveenne todeksi niin, että päivä jokaista yksityiskohtaa myöten huokuu teitä ja teidän rakkauttanne.

Hääpäivä on ainutlaatuinen kokemus, ja haluan, että te voitte nauttia päivästä ilman huolta ja kiirettä, samalla varmistaen, että hääpaikka huokuu kauneudella teidän toiveitanne.

Olisi ilo tutustua teihin ja teidän rakkaustarinaanne kahvikupin äärellä, sekä ideoida yhdessä ainutkertaista päiväänne.

Minulle voit soittaa numeroon: 040 7077 432 tai laittaa viestiä hello@jennikinnari.fi

 

Muutamia suosikki häähetkiä

Omat häät meren rannalla
Kuunnella kun Juha Tapio laulaa vastavihityille
Herkutella Say it With a Cake! suklaakakkua
Hetki ennen kuin ovet avautuvat häävieraille juhlatilaan
Hääparien rakkaustarinat, ei kuivia silmiä